Kylmäluoma
Kalapaikan tiedot:
Kylmäluoman retkeilyalue löytyy Taivalkosken kunnan koillisosasta. Komeista mäntyharjuista ja aarnimetsistä, soista ja järvenselistä muotoutuva alue tarjoaa kalastajille kaksi jalokalaistutuksin hoidettua järveä, sekä tasokkaan leirintäalueen lukuisine hyvätasoisine mökkeineen ja kahvila-ravintolapalveluita tarjoavine opastuskeskuksineen.
Noin sadan hehtaarin laajuinen Iso-Pajuluoma sijaitsee aivan leirintäalueen tuntumassa ja on suosituin kalapaikka. Saaliina on pääasiassa kirjolohi, nieriä ja taimen, eikä hyviä ottipaikkoja tarvitse etsiä kaukaa lähtörannasta.
Pienempi Katkeimalampi sijaitsee noin kilometrin päässä opastuskeskuksesta ja on varattu pelkästään perhokalastajien käyttöön. Istutuslajeina ovat tavallisuudesta poiketen harjus ja nieriä. Hyvällä tuurilla voi perhoon puraista jopa yli puolitoistakiloinen harri.
Kalojen löytämiseksi on viisainta vuokrata vene (vaikkei niiden tavoittaminen rannaltakaan mahdoton tehtävä ole) ja varustautua matkaan uisteluvarustuksella. Kesälämpimillä voi vaappujen edessä kokeilla painoja tai syväimiä, kylmän veden aikaan pintaveto tuottaa yleensä parhaiten.
Kylmäluomalle voi kalamies raahata hyvällä omallatunnolla myös kalastusta harrastamattoman perheensä, sillä virikkeitä riittää loistavasta patikkapolustosta tennikseen, sulkapalloon tai pienoisgolfiin saakka.
Leirintäalueelta voi vuokrata myös kanootteja ja kalastusvälineitä. Retkeilykeskuksen ravintola tarjoaa hyvää kotiruokaa tilauksesta. Kylmäluomalta järjestyy myös opastetut kanootti- ja kalastusretket.
Luvan hinta:
6 €/3h
10 €/vrk
35 €/vko
Klikkaa karttalinkki !
Tärkeimmät kalalajit:
ahven, hauki, siika, harjus, nieriä
Vinkkaa tutuille: