Myllyjoki
Kalapaikan tiedot:
Myllyjoki
Kinnulassa sijaitseva Myllyjoki on saanut nimensä vanhoista myllyistä; Ylämyllyllä, Alamyllyllä ja Töpönkoskella sijanneista rakennuksista. Nykyään joki virtaa vapaana vaihtelevissa maisemissa peltojen lomitse sukeltaen välillä korven kätköön. Myllyjoki virtaa Savijärvestä Kivijärveen ja se on suurin Kivijärveen laskevista joista. Myllyjoen kosket ovat jyrkkiä, lyhyitä ja erittäin kivisiä. Lohkareiden välissä on luolia, joissa kalat lymyilevät ja kokemattoman kalastajan kannattaakin pitää varansa kahlatessaan, jottei joudu lähempään tuttavuuteen vesielementin kanssa.
Myllyjoki nykyään
Myllyjoki on suosittu kalastusta harrastavien keskuudessa. Saaliiksi saadaan yleisimmin haukea ja muita perinteisiä suomalaisia kalalajeja, mutta nousee joesta vuosittain useita lohiakin.
Siis Taimenta.Jostain päin vaeltanut satunnainen kirjolohikarkuri voi myös ilahduttaa kalastajaa.
Myös rapusaaliit ovat merkittäviä.
Myllyjoen varressa on paljon kesäasutusta sekä myös maatilamatkailuun liittyviä palveluita (ks. Kinnulan kunnan sivuilta Elinkeinotoimiala-kohta).
Vuonna 1991 Keski-Suomen ympäristökeskus teki Myllyjoen kalataloudellisen kunnostuksen. Joen varrelle myös asennettiin pitkospuut sekä levähdyspaikkoja laavuineen ja nuotiopaikkoineen. Töpönkosken riippusilta on nähtävyys, joka ylittää Myllyjoen lähellä tietä nro 775 ajettaessa Kinnulasta Viitasaarentietä Urpilan kylän suuntaan. Myllykylän kyläyhdistyksen suunnitelmissa on kunnostaa joen vartta kulkeva polku levähdyspaikkoineen sekä luoda joen varteen luontopolku, joka palvelee niin kylän asukkaita kuin matkailijoitakin.
Klikkaa karttalinkki !
Tärkeimmät kalalajit:
kirjolohi, taimen, hauki
hauki yleisemmin kumarruttaa vapaa.
Vinkkaa tutuille: